Mane

  Päivän lehti kertoo, että jos elämä tuntuu huonolta, niin helpotus löytyy liikunnan ja unen lisäämisellä. Lisäksi on internetin käyttöä, kännykällä eritoten, vähennettävä. Kun näin tekee, elämä paranee ja terveys kohenee.  Liikunnan ja unen kanssa minulla ei ole koskaan ollut ongelmia. Olen aina liikkunut paljon, osin koska uskon sen pitävän sydänkohtauksen loitolla ja osin liikunnasta saamani hyvän olon vuoksi. Nukkuminen on muutamaa henkilökohtaista kriisiä lukuunottamatta onnistunut makoisasti.  Internetin, tietokoneiden kanssa, sen sijaan en ole koskaan pystynyt pysyttelemään kohtuudessa. Jo kauan ennen modernin internetin syntyä, vuodesta 1987 alkaen, olen taistellut ylenmääräistä tietokoneiden ja -verkkojen käyttöä vastaan.  Sain ensimmäisen Unix-tunnukseni aloittaessani tietokonetekniikan opiskelut Tampereen teknillisessä korkeakoulussa syksyllä 1987. Jäin heti koukkuun, en millään malttanut viettää aikaa muualla kuin tietokoneluokassa. Opiskelin toki ohjelm...

Kiinan johtaja, puoluesihteeri tai presidentti, oli valtiovierailulla Suomessa kesällä tai keväällä 1992 tai 1993. Osana valtiovierailua johtajan kunniaksi oli järjestetty illallinen Suomelinnan Walhalla-ravintolaan. Illallisvieraina, isäntinä oli suomalaista poliittista ja liike-elämän johtoa.  Tätä hippiä Kiinan johtaja pelkäsi Walhallaan pääsee veneellä Kuninkaanportin laiturille saapumalla ja siitä kävelemällä. Saimme vihiä vierailusta ja päätimme muistuttaa Kiinan johtajaa ihmisoikeuksista ja sananvapaudesta. Pyysimme Suomessa asuvia kiinalaisia tekemään kyltit, joissa oli toisella puolen iskulauseita kuten “ihmisoikeudet”, “sananvapaus” ja toisella samat lauseet suomeksi.  Minä sain kyltin, jossa luki sananvapaus. Menin kylttini kanssa istumaan buddhan lailla nurmikolle polun varteen paikkaan, jonka ohi Kiinan johtajan olisi kuljettava päästäkseen Walhallaan. Muut istuivat ja seisoivat loitommalla, nurmikolla hekin. Kiinan johtaja joutuisi kävelemään ohitsemme ravintolaa...

Pikkupojat keppostelevat. He eivät vaan voi sille mitään. Ainakaan minä ja ystäväni emme voineet itsellemme mitään, joskus tuntuu, että nykyisinkin keppostelun välttäminen on mahdotonta. Kepposten tekemistä kivempaa on niiden muistelu, joten tämmöisiä kepposia muistan.  Parin kolmen vuoden ikäisinä minulla ja ystävälläni Tero Loukeksella oli tapana karata Aleksanterin kirkkopuiston puistotädiltä (silloin lapset saattoi viedä leikkipuistoon tädin hoitoon tunneiksi) ja piiloutua viereisen Aleksanterin kirkon taakse. Puistotädille tämä oli ongelma, koska hän ei voinut jättää muita hakeakseen meidät takaisin. En tiedä, eikä kukaan ole kertonut, miten ongelma ratkesi. Luultavasti palasimme itse kuin laumasta eksyneet karitsat.  Viikari, Laurikainen, Rapo, Kalkamo ja minä. Kepposet aina mielessä 10 vuotta myöhemmin keppostelimme Loukeksen kanssa samassa paikassa: heittelimme busseja lumipalloilla. Koska aavistimme, että poliisi tulee paikalle, teimme edessämme olevaan ylämäkeen li...

Isoisäni, sodassa rintamalla hevosmiehenä haavoittuneita ja kuolleita kuljettanut, kuunteli mummulassani uutisia isokokoisesta purkiradiostaan joulukuun 1979 lopulla. Uutisissa kerrottiin Neuvostoliiton hyökänneen Afganistaniin. Isöisäni valahti kalpeaksi, pelästyi uuden sodan uhkaavan. Radio oli isoisäni kanava maailmaan, ja joskus kanavasta tuli pirttiin pelko.  Putkiradiot olivat yleisiä lapsuudessani. Mummulani lisäksi myös kotonani oli putkiradio, jota joskus kuuntelimme, tosin paljon harvemmin kuin maaseudun mummulassa, jossa radio oli aina auki. Isäni oli tuonut putkiradion Saksasta olleessaan siellä kesätöissä 1950-luvun alkupuolella. Putkiradio oli melko pieni ja siinä oli hyvä ääni. Radio toimii yhä mutta koska sille ei ole käyttöä, se tallessa kellarissani. Isälläni oli toinenkin isompi radio, mutta sen luultavasti purimme jo 1970-luvulla.  Radioiden purkaminen - modernisti sanottuna käänteissuunnittelu - oli rakas harrastuksemme. Pyrimme pääsemään selville radioide...

Kun isä väritelevision osti, olin tuskin viisivuotias. Isälläni oli tapana ostaa uusinta tekniikkaa, joten hän osti väritelevison, kun niiden hinnat laskivat lukion lehtorin palkan ulottuville. En muista mustavalkoista televisiotamme hyvin, ensimmäisen värillisen muistan, muistan siinä olleet kiehtovat nappulat, ei nyt sentään hipaisukytkimet, herkät kuitenkin.  Televisiomme oli Salora, koska niitä valmistettiin Suomessa ja koska enoni kautta tunsimme Tampereen kauppakadulla Salora-liikettä pitäneen liikemiehen. Hän varmaan myi isälleni telkkarin hintalappua halvemmalla. Myöhemmin hän myi isälleni stereot, josta kuuntelimme ystäviemme kanssa Baccaraa. Enolleni hän myi hienommat stereot, joista olin kateellinen. Tuloerot näkyivät silloin tekniikassa enemmän kuin nykyään.  1970-luvun televisio-ohjelmista en muista montaakaan. Safiiri ja teräs pelotti kovasti, Kuuden miljoonan dollarin mies tuli leikkeihimmekin, kuka milloinkin oli hän. Minulla oli kuulemma tapana kävellä unissan...

  Anniina Kumpuniemen soolotanssiteosta Human-namuH on ylistetty arvostelusta toiseen. Liityn joukon jatkeeksi: teos on kokonaisuudessaan aivan loistava, paras näkemäni tanssiteos, ja sen lisäksi paljon muuta.  Koko-teatterissa 17.2. - 18.2. esitettävän teoksen näytökseen on hyvä saapua ajoissa. Teos alkaa näet jo teatterin baarissa, jonne on Kumpuniemen lapsuudesta ja nuoruudestaan säilyttämistä esineistä rakennettu 1970-1990-lukujen lasten ja nuorten elämän museo. Nähtävillä on kouluvihkoja, päiväkirjoja, bussilippuja, julisteita, paperinukkeja, aivan kaikkea Kumpuniemen ja minun ikäisten elämästä. Kokoelman säästyminen kuulemma Kumpuniemen mummin vintillä on ihme, ja soisin kokoelman päätyvän johonkin museoon. Mummi on keskeinen hahmo myös Kumpuniemen kokonaistaideteoksen toisessa osassa, soolotanssiteoksessa. Teoksessa tanssi, laulu, puhe, videot, valot ja varjot luovat maailman, johon katsoja solahtaa sisään kokonaan, visuaalisesti, tunteineen. Kumpuniemi käy läpi elämää...

Taidemaailmassa  Mitä on taide? Miksi jokin esine on taidetta ja jokin toinen ei? Miksi jonkin esineen tai esityksen tekijä on taiteilija ja miksi joku toinen melko vastaavan tehnyt ei ole? Nämä taidefilosofian peruskysymykset tulivat mieleeni käydessäni neljän taidenäyttelyn avajaisissa torstaina 16.2.2023. Linn Fernström Kirjoitin 1990-luvun alkupuolella proseminaariesitelmän Arthur Danton taidefilosofiasta, joka tarjoaa mielestäni käyttökelpoisen vastauksen taidetta koskeviin kysymyksiin. Danto mukaan taidetta on kaikki, mitä taidemaailma pitää taiteena.  Taidemaailmaan kuuluvat galleriat, museot, taiteilijat, kriitikot - ja luonnollisesti näitä instutuutioita kannatteleva yleisö, katsoja ja ostajat. Galleriat tuovat nähtäville esineitä ja teoksia, jotka taidemaailma joko hyväksyy tai ei. Gallerioiden asiakaskunnalla, yleisöllä, lienee jokin osuus tähän. Jos galleriassa esillä oleva ei mene kaupaksi, sen on vaikeampaa tulla uudestaan esille ja taidemaailman hyväksymäksi....

  Sanomalehdistä. Vanhempani tilasivat kotiimme useimmiten aamun lehdeksi Aamulehden. Se oli - ja on yhä - Tampereen suurin sanomalehti, poliittisesti enemmän oikealla kuin vasemmalla. Tampereella olisi varmasti ollut muistakin lehtiä tilattavaksi, ainakin Kansan Uutiset vasemmalta laidalta. Ja ilmestyihän sanomalehtipaperille painettu ilmaisjakelulehti Tamperelainen kerran viikossa postiluukkuihin.  Opin lukemaan sanomalehtiä Aamulehteä lukemalla. Muistan istuneeni Papinkadun kotimme eteisen lattialla lehteä lukemassa vanhempieni vielä nukkuessa. Joskus, ei harvoin, lehdessä oli isäni mielipidekirjoituksia. Hän kirjoitti niitä myös Helsingin Sanomiin, jota emme tilanneet, mutta jonka sunnuntainumeroa tapasin itse ostaa teininä Tampereen rautatiaseman lehtikioskista. Hesari oli paksu, eksoottinen - ja joskus siinäkin oli isäni mielipiteitä painettuna. Kuten kaikki ennen tietokoneiden ja internetin aikaa aikuistuneet, opin lukemaan suurikokoisia lehtiä. Opin kääntämään sivuja, ...

  Lukea vai kuunnella - miten oppia? Miksi lukeminen on katoamassa? Ehkä siksi, ettei ihmisten edes enää oleteta osaavan lukea ja omaksua uutta tietoa lukemalla lyhyitäkään tekstejä. Tekstit on korvattu lyhyillä videoilla, joilla asiantuntija kertoo kuvien kera aiheestaan. Video ja teksti ovat hyvin erilaisia käyttöliittymiä. Videolla voi esittää kuvia ja siten näyttää miten jokin asia tapahtuu tai tehdään. Video soveltuu siis hyvin sellaisten asioiden opettamiseen ja oppimiseen, joissa keskeistä on käsillä tekeminen, jonkin esineen muokkaaminen. Esimerkiksi mopon kaasuttimen purkaminen on hyvä aihe videolla esitettäväksi.  Tekstillä on omat vahvuutensa. Tekstiä on nopeampaa lukea kuin puhetta kuunnella. Tekstissä voi palata taaksepäin, vilkuilla eteenpäin vaivattomasti. Tekstissä on helpompaa esittää käsitteiden välisiä yhteyksiä typograafisesti, ja toki tekstin sekaan voi laittaa kuvia, vaikkapa mopon kaasuttimen räjäytyskuvan, joka kertoo enemmän kuin monta minuuttia videot...

Helsingin työväenopiston uumenista löytyy kokonainen sinfoniaorkesteri. Sitä on vuodesta 2003 johtanut ja kehittänyt Veli-Antti Koivuranta, jonka johdolla orkesterista on kehittynyt yli 65-henkinen, täysverinen sinfoniaorkesteri nimeltään Helsinginkadun filharmonikot. Orkesterissa soittavat ovat innokkaita amatöörejä, jotka harjoittelevat kerran viikossa yhdessä, yksin kukin varmasti useammin. Sen verran hyvin orkesterilta sujuvat musiikkihistorian keskeiset teokset.  Helsinginkadun filharmonikot järjestävät ystävänpäivän aikoihin vuosittain kaksi konsertti: tiistaina ilmaisen Työväenopiston juhlasalissa ja perjantaisin maksullisen Temppeliaukion kirkossa. Ensimmäisen kerran kuulin orkesterin konsertin ennen pandemiaa ystävänpäivänä 2019 kirkossa ja heti perään tänään vuoden 2023 ystävänpäivänä opistossa.  Tänään orkesteri esitti Chopinin pianokonserton 2 f-mollissa solistinaan Tatu Eskelinen ja Beethovenin 6. sinfonian. Orkesterin soitto sujui amatööreille mainiosti, soittami...

Kun olin nuori, siis ennen pandemiaa, maailma oli minulle tuttu. Nyt olen vanha ja maailma on muuttunut minulle tuntemattomaksi. Tunnen itseni museoesineeksi, jota nykyiseen maailman ihmiset ihmettelevät kuin talviunilta herännyttä unista karhua.  Kauan sitten ihmiset oppivat uusia asioita lukemalla kirjoja. Kauan sitten asioista perillä olevat kirjoittivat kirjoja. Nykyisin asioista perillä olevat laativat verkkokursseja, videoita ja lyhyitä tekstipätkiä nettiin. Keskittymiskykynsä menettäneet nykymaailman ihmiset katselevat ruutujaan kuulokkeet korvillaan ja aina välillä klikkailevat monivalintakysymyksiin vastauksia. Näin he oppivat. Minä en silleen opi, mutta klikkailen siinä kuin muutkin.  Kauan sitten kun tehtävänäni oli perehtyä johonkin organisaatioon tai tietojärjestelmään ja laatia sen kehittämissuunnitelma, saatoin mennä katsomaan järjestelmän käyttäjiä heidän toimistoonsa. Saatoin myös tavata kasvokkain järjestelmän rakentajia ja ymmärtää heidän huoliaan ja ajatuks...

  Miten suuret ovat hiilidioksidipäästöni? Pysynkö globaalin kiintiön eli 2500 kilogramman sisällä vuodessa? En osaa sanoa tarkasti. Sitran laskuri kertoo, että mahdollisesti pysyn, mutta en välttämättä. Sitran laskurissa laivamatkojen päästöt ovat yhtä suuret matkan pituudesta riippumatta. Lisäksi matkojen tarkkaa määrää ei voi kertoa.  Mitä tiedän varmasti? Tiedän, että käytämme sähköä noin 3kWh päivässä. Lämmitykseen ja lämpimään veteen meillä kuluu keskimäärin 10kWh vuorokaudessa vielä tänään. Huomisesta alkaen asuntomme lämpenee maalämmöllä, joten lämmmitykseen ja lämpimään kuluu enää 3kWh päivässä - ja sekin tuulisähköä. Henkilöä kohden meillä siis kuluu tuulisähköä vuorokaudessa keskimäärin 3kWh. Jos sähkö olisi keskimääräistä suomalaista sähköä, sen ominaispäästö olisi noin korkeintaan 50 grammaa per kWh eli 150 grammaa päivässä eli vajaat 50kg CO2 vuodessa.  Sähkö ja lämmitys eivät siis meillä juurikaan päästöjä aiheita.  Liikun omin voimin (pyörällä ja käve...

  Lentämisen sietämätön keveys.  Luin aamulla - ei olisi pitänyt - Facebookista ystävieni ja tuttavieni päivityksiä. Taas oli moni käynyt viikonloppumatkalla parin kolmen tuhannen kilometrin päässä ja aiheuttanut aivan turhaan 200-300 kerosiinilitran muuttumisen hiilidioksidiksi eli noin 600-900 kilon hiilidioksidipäästöt ilmakehään.  Tieteen mukaan yksittäisen ihmisen kestävä kasvihuonepäästökiintiö on vuodessa 2500 kiloa. Ystäväni käyttivät kiintiöistään pitkän viikonlopun aikana vähintään neljänneksen. Samat ystävät myös päivittävät huolestuneesti ilmastonmuutoksesta ja arvatenkin äänestävät vihreitä.  Olen huomannut, että vihreitä äänestävät ja ilmastokriisistä huolestuneet, siitä jopa ahdistuneesti kirjoittavat, lentävät pitkikisi viikonlopuiksi keskiseen ja eteläiseen Eurooppaan tuon tuostakin. Perusteluna ovat “ei muuten kestä”, “kun kerran ei verotetta,, markkinatalous määrää”, “junassa on ikävää”, ja “mulla on varaa ja oikeus”, “jos muut niin kyllä minäkin”....

All the beauty and the bloodshed / Laura Poitras  Miten yhteiskunta voi suvaita tilannetta, jossa opiaatteihin (yliannostuksiin) kuolee vuodessa yli 100000 ihmistä? Ja miten yhteiskunnassa näiden opiaattien valmistajat eivät joudu vastuuseen teoistaan, mutta muutaman gramman marihuanaa mukanaan pitämällä voi päätyä vankilaan vuoksiksi? Ja miksi sama yhteiskunta käyttää miljardeja dollareita kokaiinituotannon tuhoamiseen Kolumbiassa?  Amerikkalaisen yhteiskunnan toimintaa on vaikea ulkopuolisen vaikeata ymmärtää. Helppoa toiminnan ymmärtäminen ja siihen vaikuttaminen ei ole amerikkalaisillekaan. Laura Poitrasin dokumenttielokuva All the beauty and the bloodshed kertoo Nan Goldinista ja hänen perustamasta PAIN-kansalaisjärjestöstä, joka halusi saattaa oxycontin-opiaatin myymisellä rikastuneen Purdue Pharman ja sen omistajaperheen Sacklerit vastuuseen opioidi-epidemia ja puolen miljoonan amerikkalaisen kuolemasta.  Poitrasin elokuva alkaa performanssista, jossa Goldin ja hän...

Muistan Markus Copperin 1990-luvulta miehenä, joka leikkasi kätensä. Jostain syystä hänen taiteensa jäi lähes kokonaan katsomatta 1990-luvulla ja sen jälkeen. Muistan ystäväni Päivi Nikkilän Voima-lehteen kirjoittaman artikkelin Copperista, hänen elämästään Berliinissä, taiteesta. Vaan siinä kaikki, häpeäkseni minun on tunnustettava moukkamaisuuteni, tietämättömyyteni.  Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä tutustua kenenkään taiteilijan tuotantoon, jos tuotantoa on säilynyt taiteiljan kuoleman jälkeen. Ikäiseni Copper kuoli liki 4 vuotta sitten, ja nyt hänen tuotantoaan on koottu Kiasmaan kahden kerroksen verran.  Tapani mukaan aloitimme näyttelyyn tutustumisen 5. kerroksesta, jonne pääsee hissillä. Näimme tuotannon uusimmista töitä vanhempiin, taiteilijan kehityksen lopusta alkuun. Se ei haitannut, koska Copperin tapa tehdä taidetta oli jo alkuvaiheiden performansseissa merkillisen kypsä. Hän tiesi miten herättää katsojassa vahvoja tunteita: kädentaitojen ihailua, luovuu...

  Työhuoneiden katoaminen ja keskittymiskyky Professori Juha Siltala julkaisi vuonna 2004 kirjan Suomalaisen työelämän lyhyt historia . Se tuli mieleeni lukiessani tänään Helsingin sanomista Jaakko Lyytisen kolumnia (huom. partitiivi!) Epämiellyttävä totuus - Keskittymiskyvyn romahdus on ajamassa meidät itse aiheutettuun alennustilaan . Lyytinen mainitsee kolumnissan avokonttorit yhtenä syynä keskittymiskyvyn huononemiseen. Mieleeni tuli muistella oman työurani työhuoneita ja työolosuhteiden muutoksia.  Aloitin työurani Nokia Datalla kesällä 1988 Helsingissä. Minulla oli jaettu työhuone toisen kesätyöläisen kanssa, mutta en viihtynyt siellä. Siirryin ohjelmoimaan ikkunattomaan laboratoriotilaan keskelle rakennusta. Siellä sain istua rauhassa, kenenkään näppäimistön pauke ei keskeyttänyt ajatuksiani, kukaan ei liikkunut näkökentässäni kovin usein. Laboratoriossa oli myös paremmat tietokoneet.  Opiskelujeni jälkeen työskentelin tyyppiteorian tutkimusryhmässä vuoden 1996.. ...