All the beauty and the bloodshed / Laura Poitras
All the beauty and the bloodshed / Laura Poitras
Miten yhteiskunta voi suvaita tilannetta, jossa opiaatteihin (yliannostuksiin) kuolee vuodessa yli 100000 ihmistä? Ja miten yhteiskunnassa näiden opiaattien valmistajat eivät joudu vastuuseen teoistaan, mutta muutaman gramman marihuanaa mukanaan pitämällä voi päätyä vankilaan vuoksiksi? Ja miksi sama yhteiskunta käyttää miljardeja dollareita kokaiinituotannon tuhoamiseen Kolumbiassa?
Amerikkalaisen yhteiskunnan toimintaa on vaikea ulkopuolisen vaikeata ymmärtää. Helppoa toiminnan ymmärtäminen ja siihen vaikuttaminen ei ole amerikkalaisillekaan. Laura Poitrasin dokumenttielokuva All the beauty and the bloodshed kertoo Nan Goldinista ja hänen perustamasta PAIN-kansalaisjärjestöstä, joka halusi saattaa oxycontin-opiaatin myymisellä rikastuneen Purdue Pharman ja sen omistajaperheen Sacklerit vastuuseen opioidi-epidemia ja puolen miljoonan amerikkalaisen kuolemasta.
Poitrasin elokuva alkaa performanssista, jossa Goldin ja hänen kumppaninsa heittävät Sacklereiden mukaan MET-museossa nimetyssä salissa olevaan altaaseen oxycontin-purkkeja ja huutavat iskulauseita. Goldinin ja hänen perustamansa PAIN-järjestön tavoitteena oli saada museot hylkäämään Sacklereiden lahjoitukset ja poistamaan suvun nimi museoiden seiniltä.
Nan Goldin on valokuvaaja, joka on tullut kuuluisaksi New Yorkin queer-alamaailmassa ottamistaan valokuvista. Goldin otti kuvia ystävistään, heidän elämistään huumeiden, seksin, rakkauden, ilon ja surun keskellä. Goldinin kuvia on esillä monissa museoissa, mikä antoi hänelle äänen vastustaan huumerahalahjoituksia.
Elokuva käy läpi Goldinin elämää lapsuudesta nykyhetkeen. Elämä ei ole ollut helppoa, on ollut seksityötä, huumeriippuvuutta, ystävien kuolemaan 1980-luvun AIDS-epidemiassa, väkivaltaa ja jopa paha oxycontin-riipuvuus. Kaikki tämä tuodaan katsojen silmille Goldinin äänen ja valokuvien kautta. Tulos on henkeäsalpaava avoimuudessaan, raakuudessaan, mutta myös rakkauden ja ystävyyden täyteisyydessään. Goldinin kuuluisat diasarjat ovat elokuvan keskeinen osa, joten elokuvaa voi katsoa osin myös taidenäyttelynä.
En paljasta miten PAIN-järjestön kampanja onnistuu, jotta tämän lukija innostuisi menemään katsomaan elokuvan. Jos lukija aikoo katsella elokuvateatterissa yhden elokuvan tänä vuonna, kannattaa valita tämä elokuva.

Kommentit