Liikunnasta - muisteluita

Jääkiekkolegenda Aarne Honkavaara, isäni kollega ja perhetuttavamme, tapasi sanoa, että minusta tulisi hyvä uimari, koska minulla on siihen sopiva vartalo: pitkät kädet, leveät hartiat. Ei tullut, koska ihoni ei kestä uimahallin vettä. Enkä muutenkaan ollut kovin innostunut urheilusta nuorena. 

Ala-asteella hiihtokisoissa tulin neljänneksi. Olisin saattanut saada pronssia, mutta joku kaatui alamäessä eteeni ja jouduin kiertämään pusikon kautta. Sain lusikan. 

Kavereiden houkuttelemana yritin pelata jääkiekkoa Ilveksessä. Olin huono, kömpelö enkä kestänyt valmentajien määräilyä. Jääkiekko jäi vajaaseen kauteen. Tulipahan opittua, että joukkuelajit eivät ole minulle sopivia. 

Koulussa jäin aina kaikissa joukkuelajeissa B-joukkueseen. Silloin 70- ja 80-luvuilla oli tapana jakaa lapset taitojen ja innostuksen mukaan A- ja B-joukkueisiin. Kerran pääsin mukaan koulujen välisiin koripallokisoihin, koska olin porukan pisin. En kyllä sitten ottelussa päässyt kentälle valmentajien huomattua, etten osaa pomputtaa palloa ja juosta samaan aikaan. 

Yläasteella kaverit houkuttelivat minut mukaan potkunyrkkeilyä harrastamaan. Sitä jaksoinkin vuoden verran vaikka valmentajamme oli nyrkkeilyssä päänsä tylsistyttänyt ja harjoituksissa isot ja pienet yhdessä. Putkunyrkkeily loppui, kun ystäväni Kalkamon kanssa otimme matsia ja minulta lohkesi hammas. Totesin touhun liian vaaralliseksi. 

Lukiossa liikunta oli huonoin aineeni. En pärjännyt muussa kuin keihäänheitossa ja siinäkin vain vauhdittomassa. Heitin nuorisokeihästä yli 50 metriä paikaltani. Vauhdista heitot jäivät 30 metriin. Suunnistuksessa pärjäsimme kaverini Laurikaisen kanssa hyvin, koska käytimme viritettyä mopoani apunamme: ajoimme kaksi päällä rastin lähelle ja Laurikainen kävi sen bongaamassa. 

Nämä kokemukset eivät ole estäneet minua kuntoilemasta innokkaasti aikuisena. Olen kouluajoista lähtien liikkunut pääosin polkupyörällä ja kävellen, joskus enemmän ja vähemmän, nykyisin yhteensä 700-800 tuntia vuodessa, riittävästi. Välillä kuvittelin voivani kehittyä nopeaksi pyöräilijäksi, kävin spinnigissä ja luin metrin harjoittelukirjallisuutta. En kehittynyt, koska Niel Martinin sanoin “Matti, you do not look like a cyclist, but a shot putter”. Se ei haittaa, pyöräilen omaksi ilokseni. 

Paras saavutukseni pyöräilyssä on spinningissä saavuttamani maksimikadenssit: 272rpm penkistä ja 238 putkelta. 

Aion jatkaa pyöräilyä ja kävelyä kunnes en enää voi. Siihen menee toivottavasti vielä useita vuosikymmeniä.