Billy Budd, matruusi / Herman Melville

Opiskellessani MIT:ssä päädyin kurssille, jossa luettiin amerikkalaisia klassikoita ja keskusteltiin niiden pohjalta liikkeenjohdosta ja etiikasta. Keskustelutapa oli erikoinen: piti muistaa kuka oli sanonut mitä ja mikä oli kenenkin nimi ja meitä oli monta. En muistanut, ja jouduin nolosti jättämään kurssin kesken. Ehdin kuitenkin lukea Herman Melvillen Moby-Dickin, ja eilen kirjastossa en voinut siksi olla välttää kiusausta lainata Melvillen toista tunnettua mestariteosta Billy Buddia. 

Kirja kertoo Billy Buddista, joka vasten tahtoaan pakotetaan brittiläiseen sotalaivaan, siis kaapataan sinne orjaksi. Semmoinen oli tapana 1800-luvun alussa, koska laivaston olot olivat niin kaameat (huono ruoka, saatunut vesi, ei saippuaa, kova kuri ja raakalaismaiset rangaistukset pienistäkin rikkeistä), että vapaaehtoisia ei löytynyt. Ranska painoi päälle, miehiä oli saatava tykkejä lataamaan ja purjeita nostamaan.

Billy, komea mutta yksinkertainen, sielultaan puhdas, joutuu laivan asemestarin kateuden ja juonittelun kohteeksi. Asemestari lausuu väärän todistuksen Billystä kapteenille, ja Billy puolustautuu kumauttamalla asemestaria otsaa. Henki pois, laakista! Kapteeni kerää pikaoikeuden, ja vaikka asemestari sai mitä ansaitsi, ansaitsee Billynkin saada kuolemanrangaistus, joka pannaan toimeen koko miehistön nähden. Vähän tämän jälkeen alus joutuu taisteluun, kapteeni haavoittuu kuolettavasti ja viimeisinä sanoinaan toistelee Billy Buddin nimeä. 

Kirjasta on (kuulemma) keskusteltu loputtomiin: vastustaako Melville kirjallaan kuolemmanrangaistus vai ei. Minusta vastustaa, luen tämän samaan tapaan kuin Hugon Kuolemaantuomitun viimeisen päivän kiistakirjoituksena.

En ollut aikoihin lukenut 1800-luvun kirjaa. Kielen, kerronnan vanhanaikaisuus teki lukemisen sekä vaikeaksi että nautinnolliseksi. Todettakoon kuitenkin, että jos kirjaa lukee nykymaailman arvoin, se rikkoo kaikki turvalliset tilat, sen verran tuhtia teksti on.