Sitzfleisch ja sen puute

 Sitzfleisch ja sen puute

Lueskelin Oppenheimerin elämäkertaa ja hänen työkavereidensa lausumia Oppenheimerista. Hans Bethen mukaan Oppenheimerilla ei ollut tarpeeksi Sitsfleischia eli istumalihaksia, hän ei koskaan malttanut tai jaksanut keskittyä yhteen asiaan riittävän pitkään. Siksi hänen hyvät ideansa jäivät hänen osaltaan kesken ja Nobel-palkinnot menivät hänen oppilailleen. 

Jotenkin tuntuu, että minua on koko elämäni vaivannut sama istumalihaksien puute. En tietenkään väitä olevani läheskään yhtä älykäs kuin Oppenheimer, mutta jotenkin istumalihaksieni heikkous on vienyt minut aiheesta toiseen, ja ehkäpä siksikin en ole edes väitöskirjaa saanut kirjoitettua. Pariin graduun perslihakseni ovat riittäneet, koska gradu on sellainen parin kuukauden homma ja sen verran pystyn olemaan kiinnostunut yhdestä aiheesta. 

Työelämässä olen kokenut itseni laiskaksi koko työurani. En ole jaksanut perehtyä mihinkään hyvin syvällisesti vaan olen vaihdellut työpaikkoja ja työpaikoilla kiinnostuksen kohteitani jatkuvasti. Olen onneksi onnistunut kehittämään järjestelmäarkkitehtuurin ja tietohallintojen johtamiseen ja muutamaan muuhun liittyvää osaamista sen verran, että töitä on tähän asti riittänyt. Toivottavasti riittää jatkossakin. 

Jos olisi jokin tutkimusryhmä, jonka jäsenenä voisin keskittyä parin kuukauden pätkissä jonkin aiheen tutkimiseen, voisin ehkä väitöskirjankin tehdä. Tuskin kuitenkaan, koska minulla ei ole tarpeeksi Sitzfleischia, jotta saisin aikaiseksi hakemuksen tutkimusryhmään ja tutkimussuunnitelma. 

Vaan en usko, että ikinä kadun tätä poukkoilevaa kiinnostustani moniin asioihin. Hyvää elämää tämäkin on, ja varmaan vastakin.