Pahansisuinen - Jouko Turkan elämä / Kai Häggman

Joskus 1980-luvun puolivälissä odottelin bussia Tampereen Epilässä, oli pimeä ilta. Paikalle kävelee laiha ukko verkkareissa silmät leimuten. Turkkahan se siinä. Oli aivan samanlainen kuin olin telkkarista ja lehdistä oppinut hänen tuntemaan, siis näöltä. Itsensä kuva. 

Muuta muistoa minulla ei Turkasta olekaan. Synnyin liian myöhään nähdäkseni hänen ohjaamiaan näytelmiä 1970-luvulla maakuntateattereissa ja myöhemmin Helsingissä. En myöskään ehtinyt näkemään hänen ohjaamiaan näytelmiä Teatterikorkeakoulussa 1980-luvulla. Ja koska olin punkkari, en katsonut Seitsemää veljestä enkä Kiimaisia poliiseja telkkarista. TV oli boikottissa, musa ja kirjat ja bailaaminen veivät huomioni. 

Siksi tartuinkin innokkasta Kai Häggmanin kirjoittamaan Turkasta kertovaan kirjaan. Nyt voisin oppia mikä Turkka oli miehiään ja mitä hän teki ja miten aikalaiset hänet kokivat jä näkivät. Kirja ei petä, se kertoo Turkan elämän tarkassa aikajärjestyksessä isoisistä aina kuolemaan asti kertaakaan lipsumatta. Kaikki tiedot ovat peräisin aikalaislähteistä, haastatteluista, lehtijutuista. 

Suurin yllätys minulle oli teatterin merkitys 1970- ja 1980-lukujen Suomessa. Lehdet kirjoittivat, kansanedustajat valittivat oikeuskanslerille, paikallispoliitikot kihisivät uuden teatterin äärellä, minkkipuuhkaiset poistuivat katsomoista kesken kaiken. Nykymaailmassa on vaikea kuvitella teatteriesityksen nostattavan kohua, olevan edes hetkellinen paheksunnan kohde - mieluummin lehdet kirjoittavat ja lukijat lukevat mitä joku on SoMessa tehnyt. Turkka olisi tästä kummissaan ja sanoisi jotain ärhäkkää. 

Kirjan uskollisuus lähteille on sen heikkous. Kirja on tylsä, kirjailijalla ei ole uutta sanottavaa eikä käsittääkseni edes uusia tulkintoja Turkasta ja hänen työstään. Jos lukija on minua vanhempi ja seurasi teatterimaailmaa Turkan aikana, kirja ei hänelle tarjoa mitään uutta. Toki Turkan ajoista on niin kauan, että kertauskin voi olla paikallaan. 

Jos sinulla on 3 tuntia ylimääräistä aikaa, niin Häggmanin kirjan lukeminen on varmasti parempi tapa käyttää se kuin Instagrammin selailu. Kirja on myös niin yksinkertainen ja suoraviivainen, että voisin kuvitella kuuntelevani sen pyörälenkillä nopeutettuna.