Boriksen lapset / Maritta Lintunen

Mitä tapahtuu, kun nuori nainen innostuu juuristaan menetetyssä Karjalassa ja lähtee 95-vuotiaan isoisänsä kanssa etsimään suvun kotitalon jäänteitä? Mitä tapahtuu, kun vanha mies lähtee etsimään sodassa kaatuneen veljensä luita tuntolevyn löydyttyä? Millaista oli opiskella viulunsoittoa köyhän peräkylän poikana kosmopoliittisessa Viipurissa 1930-luvulla? 

Näitä ja monia muita Karjalaa, sotia, menetyksiä käsitteleviä kysymyksiä pääsemme pohtimaan Maritta Lintusen novelleja lukiessamme. Novellien tapaan emme saa vastauksia, mutta opimme jotain uutta, ehkä myös itsestämme, ennakkoluuloistamme. 

Vuonna 2021 ilmestyneessä kokoelmassa on yhdeksän novellia. Niminovelli Boriksen lapset kertoo Kainuusta Viipuriin maksustavasta pojasta, Sulosta, joka on ollut kylän lahjakkain pelimanni ja jonka kylä yhdessä lähettää musiikkiopistoon 17-vuotiaana, ilman viulua. Sulo oppii soittamaan, saa ostettu oman soittimenkin itselleen, kärsiin ankaran Boris-mestarin opissa, tutustuu nuoreen luonnonlahjakkuuteen Heimoon ja saa koulusta potkut lahjattomana, katoaa. Seuraamme Sulon tarinaa hänen päiväkirjojensa kautta. Sota edeltävä Viipuri piirtyy lukijan eteen tarkasti. 

Toisessa novellissa nuori poika seuraa sotaa ennen venäläisiä sotilaita rajan yli loikkari-isänsä jalanjäljissä, tulee pidätetyksi vakoojana ja seikkailuiden jälkeen palaa vankienvaihdossa Suomeen orpokotiin. Tarina on koskettava.

Novellit kurkottavat nykypäivään asti kertomuksella Petroskoissa olevasta baarista, jonka omistaja ihmettelee suomalaisten toiviomatkoja Karjalaan. Suomalaiset korostavat kokemaaansa vääryyttä eivätkä tajua, että heitä palvelevat ihmiset ovat itsekin seuduille vääryydellä pakkosiirretyt Stalinin vainojen aikana. Hyvä huomio. 

Lintusen novellit jäävät pohdituttamaan, niitä tekee mieli lukea lisää. On siis poikettava kirjastoon. Poikkea sinäkin!