Elämä, kuolema ja valtion valta

Muutama viikko sitten luin merkillisen uutisen. Belgiassa 4 lastaan murhannut nainen oli saanut toivomansa eutanasia, koska hän oli ymmärrettävästi tekonsa vuoksi syvästi masentunut. Belgian lain mukaan syvä masennus oikeuttaa eutanasiaan siinä missä terminaalivaiheen syöpäkin, mitä pidän armollisena. Merkilliseksi tapauksen tekee eutanasia vankeudessa: yleensähän, tai siis kaikissa muissa maissa, vankeusrangaistukseen kuuluu kielto päättää omasta elämästään. Vankilat tekevät kaikkensa, että vangit pysyisivät hengissä ja suorittaisivat rangaistuksensa. Vapauduttuaaan vankilasta kansalainen saa kansalaisoikeuksien mukana oikeuden tehdä itsemurhan. Vankilassa ainoa keino päättää päivänsä on nälkälakko, joka sekin monessa maassa lopetetaan pakkoruokinnalla. 

Isoisäni osasi lentää

Kansalaisoikeuksiin kuuluu siis oikeus päättää omasta elämästään ja oma elämänsä, ainakin useimmissa maissa nykyisin. Aiemmin toki itsemurha on ollut jos ei rikos, niin ainakin synti, kirkkomaahan ei itsensä tappaneita haudattu, häpeä seurasi heitä tuonpuoleiseen, historiaan. 

Valtio, yhteiskunta pyrkii kuitenkin säätelemään kansalaisten käytöstä ja estämään heitä tekemästä vaarallisia asioita, yleensä pakottamalla erilaisia riskinvähentämistoimia. Autoillessa on käytettävä turvavyötä, autoihin on asennettava turvatyynyt, veneillä ei saa ilman pelastusliivejä, moottoripyöräillessä on pää suojattava kypärin, katolla työskennellessä turvaköysi kulkekoon haarojen ali rakennukseen, ja niin edelleen. Valtio pyrkii estämään tapaturmia, koska ne tulevat kalliiksi muille ihmisille (sairaanhoito kun on yhteisesti maksettua) ja koska yksilöt ovat ajattelemattomia, riskejä vähätteleviä. 

Yhteiskunta pyrkii myös huolehtimaan kansalaistensa terveydestä. Alkoholille on laitettu vero, jotta sitä juotaisiin vähemmän, tupakointia on veron lisäksi suitsittu rajoittamalla paikkoja, joissa saa tupakoida, terveellistä ruokaa suositellaan ravintosuosituksin, liikuntaa edistetään liikuntapaikkoja ja -väyliä rakentamalla. 

Yhteiskunta siis pyrkii pitämään huolta kansalaisistaan pakoin ja suosituksin. On pakko pitää kypärää ja truvavyötä, sakon uhalla, mutta on vain suositeltavaa pysyä normaalipainoisena ja syödä terveellisesti, osin verojen kannustamana. 

Miksi osa riskeistä on sellaisia, jotka valtio/yhteiskunta pakolla ja sakolla  haluaa ne poistaa? Jos vertaamme kypärän käyttöä ja liikalihavuutta, on vaikeata keksiä perusteluita. Kumpikin lisää merkittävästi ennenaikaisen kuoleman ja vammautumisen riskiä. Kummankin riskit kohdistuvat vain ja ainoastaan kypärättömään ja liikalihavaan itseensä, sillä tuskin läheisten suru on suurempaa kolarin kuin sydänkohtauksen jälkeen. Miksi siis kypärättömyydestä saa sakkoa, liikalihavuudesta ei? 

Vastaava kummallisuus liittyy alkoholiin ja liikalihavuuteen. Miksi alkoholia liiaksi nauttiville tarjotaan leirejä, joilla alkoholin ylenmääräisestä nauttimisesta voi päästä eroon, mutta ylenmäärin syöville vastaavia leirejä ei järjestetä kuin telkkarissa tirkistelytarkoituksessa? Juopottelu ja syöpöttely ovat molemmat terveydelle ja harrastajansa ympäristölle haitallisia, jos määrät lähtevä käpälästä. 

Vastaavia kysymyksiä liittyy yhteiskunnan suhtautumiseen syömättömyyden ja ylensyönnin riskeihin ja niiden estämiseen ja hoitamiseen, mutta jätän niiden miettimisen lukijalle. 

Jotain merkillistä yhteiskunnan tavassa suojella jäseniään riskeiltä on. En keksi miksi tilanne on nyt juuri tämä, ehkä se on vain satumman seurausta, menneiden moraalikoodien peruja.