Kesätyöunelma

Lukion jälkeisenä kesänä minulla oli kesätyöunelma: päästäpä asfalttihommiin kesäksi, koska siinä ruskettuisin ja voimistuisin niin paljon, että saisin vedettyä leuan. Jostain syystä löysin itseni kuitenkin Tampereen kaupungin puisto-osaston taimitarhasta kuokkimasta sateessa taimitarhassa puiden juuria. En ruskettunut, ja parin viikon kuluttua huomasin kuokkivani samoja juuri uudestaan. Totesin, että tässä hommassa eivät tavoitteeni edisty ja irtisanouduin. 

Kesällä 1987

Kummisedälläni haastemies Tuohenmaalla oli suhteita kaupunkiin ja hän soitti jollekulle kaverilleen. Pääsin kuorma-autokuskiksi, mikä oli oikein kivaa, joskaan siinäkään ei ruskettunut eivätkä lihakset käsiin kasvaneet. Muutaman viikon jälkeen minut siirrettiin ajamaan traktoria, jonka perään oli kytketty hirmuisen kovaääninen täryjyrä, joka nimensä mukaan tärisi ja jyräsi. Tasoitin katujen ja parkkipaikkojen pohjia ennen asfaltoimista, mutta asfaltoimiseen minua otettu mukaan. En ruskettunut traktorin kopissa Nietzschen Näin puhui Zarathustraa lukiessani. 

Eräänä päivänä laskin pankissa olevat rahani ja totesin, että pärjään ilman töitäkin. Koska työssä ei ruskettunut eikä haba kasvanut, irtisanouduin. Täryjyrän lukemista haittaava tärinä auttoi päätöksen tekemisessä. 

Kun olin irtisanoutunut, ja viimeinen työtuntini tuli täyteen perjantaina 12.6.1987 kello 15, otin rannekellon ranteestani ja vannoin, etten ikinä kelloa kädessäni pidä. En ole pitänyt. Nykyään kello on kännykässä, mutta 1980-luvulla piti kehittää sisäinen ajantaju, koska julkisia kello oli harvassa. Ikinä en ole myöhästynyt, koska isäni opetti myöhästymisen olevan epäkohteliasta. 

Seuraavat kaksi kesää 1988 ja 1989 työskentelin ikkunattomassa labrassa kehittämässä Nokian xenix-järjestelmiä. Vuoden 1990 kesällä pyöräilimme Kyöstin kanssa Gdanskista Istanbuliin ja junailimme takaisin. Sen koommin en kesätöitä tehnyt: opiskelijat saivat sossusta kesärahat ja talven iltatöistä jääneet säästöt riittivät ihaniin toimettomiin kesiin.