Kohtaamisia kyiden kanssa

Porkkalanniemi, aurinkoinen aamu, 2000-luvun alussa. Istun kalliolla kuin buddha, luen kirjaa, olen aivan paikallani. Yhtäkkiä näen liikettä oikea polveni alla, katson alas, ja huomaan ison kyykäärmeen luikertelevani polveni alta. Pysyn paikallani, kyy ei huomaa minua, ei paljasta polveani, jatkaa matkaansa kalliota pitkin. Nousen ylös ja kerron kyystä lähistöllä leikkien lasten vanhemmille. Leikit loppuivat. 

Isompi käärme Kiinassa

Jäin miettimään rauhallista suhtautumistani kyyhyn, muistelemaan aiempia kohtaamisiani käärmeiden kanssa. Muista kertomuksen, en itse tapahtumaa, kesältä 1973, kunmuis kävelemme äitini kanssa hiekkatietä. Äitini katselee metsään, minä eteeni tielle, ja yhtäkkiä kysyn äidiltäni: “mikä se tuossa ässättelee”. Kyyhän se siinä jätti jälkeään tien pehmeään hiekkaan. 

Äitini suhtautui käärmeisiin rauhallisesti. Se oli luonnollista, koska hänen lapsuudenkotinsa vieressä, parin sadan metrin päässä, oli suon laidalla kiviröykkiö, kallio, jonka uumenissa kyyt talvehtivat ja josta ne kesäisin usein kiermurtelivat maatalon pihaan. Ei niitä kukaan pelännyt, joskus joku tappoi liian lähelle eksyneen kyyn, en tiedä miksi, mutta useimmiten niiden annettiin rauhassa mennä mihin nyt olivatkaan menossa. 

Kyykalliolla käveleminen oli pikkupoikana jännittävää. Keväisin kyiden heräillessä kävimme veljeni kanssa niitä katsomassa. Joskus näimme useita kyitä kerillä lämmittelemässä auringossa. Ne olivat kauniita, jännittävän outoja olentoja. Samalla reissulla kävimme aina katsomassa pellonlaidalla kasvavaa näsiää, tuota myrkyllistä kaunista kasvia, joka keväisin lehdittä kukkii. 

Pappani koira Musti suhtautui käärmeisiin erikoisesti. Musti oli hyvin hiljainen, ei juuri haukkunut. Kyyn tavatessaan Musti alkoi haukkua, seisoi kyyn edessä ja oli vihaisen oloinen. Kyy katseli haukkuvaa koiraa, tilanne jatkui usein pitkään samanlaisena kunnes joku kävi hakemassa Mustin pois. Kyy ei koiraa purrut, en tiedä oliko syynä koiran pysytteleminen tarpeeksi etäällä vai nopea reaktiot. 

Nykyisin kyitä näen toisinaan Sipoossa pyöräillessäni. Kyyn tapaaminen ilahduttaa aina, pysähdyn ja yritän olla paikoillani, jotta kyy ei pakenisi. Yleensä kyy pakenee, enkä saa katsella sitä pitkään.