Elokuvista ja festareista, osa 1

Tänään 18.3.2023 Kiasma-teatterissa esitetään tämän vuoden Tampereen lyhytelokuvafestivaalien parhaat elokuvat. Elokuvia on kuusi, joten Kiasman esitys säästää aikaa, mutta antaa muille vallan valita puolestani parhaat, enkä koskaan saa tietää esitettiinkö festareilla vieläkin parempia. On pakko luottaa ammattilaisiin, elokuvia työkseen katsoviin. 

Elokuvat olivat minulle tärkeitä nuorena, olin elokuvakerhon jäsen, kävin filmifestivaaleilla, ulkomailla matkustaessamme yritimme nähdä elokuvia, joita emme olleet Suomessa nähneet, kävin kesätöiden ohessa ahkerasti Elokuva-arkistossa Helsingissä (koska en tuntenut ketään koko kaupungista, elokuvat pelastivat yksinäisyydeltä). 

En muista ensimmäistä näkemääni elokuvaa. Suuren vaikutuksen minuun teki ensimmäisenä - siis niin että sen yhä muistan - ensimmäine Tähtien sota. Kävin katsomassa sen ala-ikäisenä ja näin seuraavana yönä huoneessani lentäviä avaruusaluksia ja jedejä lasermiekkoineen. Elokuvan taika tuli vahvasti luokseni. Vastaavan vaikutuksen teki myös Blade Runner, jonka senkin näin alaikäisenä, jonkun vanhemman ystäväni seurassa - tosin hallusinaatioiksi yltyneet unet jäivät ilmestymättä. 

Tampereella oli 1980-luvulla elukuvakerhoja. Ystävieni kanssa liityimme Pirkka-teatterin elokuvakerhoon. Sillä oli näytöksiä lauantai-iltapäivisin, joten elokuvataiteen ohella salissa nautittiin alkoholia. Erään kerran muistan raskaan musiikin erikoismiesten Jamin ja Japin, molemmat yli satakiloisia, saapumisen saliin kilisevien kassien kanssa, hieman  myöhässä ja yleisöä iloisesti tervehtien. Kavereille tuli porttikieltoa viikon verran. 

Pirkka-teatterissa näin ensimmäisen kerran Stop making sense -konserttitaltioinnin jonkin festivaalin osana. Torkahtelin, oli jo aamuyö, tuolloin näet festivaalit jatkuivat läpi yön, ja aina kun heräsin, yhä hienompaa musiikkia tulvi kuvien kera valkokankaalta. Samalla tavalla katselin muutamaa vuotta myöhemmin kauhuelokuvafestarilla yönäytöksessä splatter-leffoja. Niiden kesken nukahtaminen ja herääminen oli paljon ikävämpää, kuin painajaista. 

Tampereen lyhytelokuvafestareille ostin keväällä 1988 lipun, jolla sai katsoa kaikki näytökset. Opiskeluni Tampereen teknillisesssä korkeakoulussa olivat menneet mönkään, en saanut kursseja suoritettua, olin päättänyt vaihtaa Helsinkiin opiskelemaan matematiikkaa - muutoin opintotuki olisi jäänyt saamatta. Purin pettymystäni elokuviin, täytin tyhjiötä, ja se onnistuikin hyvin. Viikko kului mukavasti. 

Sodankylän elokuvajuhlilla olen käynyt kerran, kesällä 1991. En muista yhtäkään siellä näkemääni elokuvaa, muistan vain tunnelman, auringon teltasta aamuyöhön poistuessamme, majoituksen koulun liikuntasalissa, jonkin baarin ja sen terassin. Kummallista. 

Helsingin DocPoint-festarit kiehtoivat minua vuosikaudet, kävin katsomassa joinakin vuosina lukemattomia elokuvia. Sittemmin DocPointtiin on ollut hankalampi saada lippuja, ja festarit ovat jääneet jo vuosikausia väliin. Se on harmi, ja asia on ensi tilassa korjattava. 

Viimeisin erikoinen elokuvakokemukseni on - en muista milloin, varmaan 10 vuotta sitten - Taru sormusten herrasta -triologian katsominen kerralla Orionissa. Esitys kesti yli 11 tuntia, elokuvien välillä 30 minuutin tauot, ja viimeisen osan lopussa sormuksen vieminen vuoren huipulle kesti kauemmin kuin mikään ikinä, olisin halunnut nopeuttaa esitystä, mutta se ei onnistunut. Hienot leffat toki. 

Muistelmat jatkuvat, nyt muuta puuhaa, pitää varmaan nousta sängystä. Kirjoitan aina aamuisin muistelman ennen kuin kunnolla herään…