Opiskeluaikojen kesistä

Opiskeluaikoinani laki oli sellainen, että jos opiskelija haki kesätöitä, ei saanut niitä, eikä yliopisto tarjonnut juuri sopivia kursseja kesäisin, sossu maksoi vuokrat ja toimeentulotuen. Lisäehtona oli se, ettei pankkitilillä makaillut suuri summia rahaa. 

junassa 1992

Tämähän sopi minulla oikein hyvin. Vuoden 1991 kesällä ja sen jälkeen lama oli vienyt työpaikat, oli helppoa hakea työpaikkaa, ja saada todistus, ettei työpaikkaa herunut. Hain yleensä useampaakin. Pankkitilin tyhhyyden osottamiseksi piti ottaa automaatista tiliote, jossa summa oli pieni ja jossa ei näkynyt isoja tuloja ja nostoja. Koska tiliotteessa näkyi vain 10 viimeisintä tapahtumaa, oli helppoa järjestää tili tyhjältä näyttäväksi. Vanhemmilta saamani rahat olivat aina käteistä. 

Näillä todistuksilla varustautuneena kävelin kesällä 1991 Pasilassa naapurikortteliin sossuun. Mukanani oli myös valokopio määräyksistä. Virkailija yritti vängätä, ettei opiskelijoille kuulu tukea antaa, mutta näytettyäni hänelle pykälät ja kerrottuani, että asiakkailla on valitusoikeus, hän totesi, että pakkohan se on hipin kesäelämää rahoittaa. 

Kesän 1991 asuimme ahtaasti mutta iloisesti kolmiossa Pasilassa. Asunto oli Mikan ja Samulin, mutta he antoivat myös minun ja Petrin asua siellä. Lisäksi asunnossa majaili vaihteleva määrä tyttöystäviä, mutta sopu antoi sijaa. Oli myös sopimus, että ken saapuu ystävättären kanssa ensimmäisenä illalla, saa huoneen, seurava sitten eteisen. Syksyllä yhteisömme muutti Eerikinkadulle Etelä-yhteisöön. 

Kesällä 1991 pyöräilimme Kyöstin kanssa Helsingistä rannikkoa pitkin Poriin. Eihän se edellisen kesän Istanbuliin polkaisulle vetänyt vertoja, mutta hauska ja ikimuistoinen reissu sekin. Erityisesti mieleeni jäi kesäöinen Ruissalo, jossa pyörä tuntui kulkevan nopeasti ja itsestään. Kun katsoin mittariin, vauhtia oli 13km/h. Baarista palatessa hidaskin vauhti saa maiseman viilettämään. 

Kesällä 1992 matkailin fillarilla ensin yksin Virossa, kunnes alkoi pelottamaan, sitten matkasin laivalla Saksaan, pyöräilin Amsterdamiin ja houkuttelin ystävättäreni Sirpan liittymään matkaan. Jatkoimme Haagiin, mutta polveni oli sateessa ajamisesta kipeytynyt, joten pyörämatka muuttui rantalomaksi leirintäalueella. Matkasimme fillaroiden ja junilla Frankfurtiin, Marburgiin, Prahaan ja Gdanskiin. Kiva reissu, ihania muistoja. 

Seuraavana kesänä 1993 pyöräilimme Kyöstin kanssa Baltiassa. Tälläkin reissulla sateessa ajaminen kipeytti jalkani, nyt nilkan. Pidimme Riikassa toipumislomaa, minä sain sähköhoitoa jalkaani Latvian johtavalta jalkojen pidentäjältä. Jalka paranikin niin hyvin, että jatkoimme matkaa Kaunasiin, Vilnaan, Ignalinaan ja Daugavpilsiin, joka on suomeksi Väinänlinna. Kotiin palattuani täytin 25 vuotta ja järjestimme yhteisössämme (Kansakoulukadulla) valtavat juhlat. 

Kesällä 1994 en pyörämatkaillut vaan yhdessä silloisen puolisoni Soilin kanssa matkustimme pariksi viikoksi Riikaan ja Jurmalaan. Baltiassa oli tuolloin vielä todella paljon halvempaa kuin Suomessa, mikä oli sossun rahoilla elävälle pariskunnalle aika siunauksellista. Meillä oli jopa rahaa ostaa Soilille Radioteknikan kaiuttimet, jotka raahasimme Riikasta Helsinkiin.

Kesä 1995 meni kotimaassa matkaillessa ja gradua valmistellessa. Yritimme Soilin kanssa liftata, mutta minut nähdessään autoilijat karauttivat aina tiehensä ja me jäimme pakokaasupilveen. Onneksi bussitkin kulkivat, kävimme Jyväskylässä tapaamassa Sari, Soilin sukulaisissa Petäjävedellä, ja Maija-tätiäni tapaamassa Savonlinnassa. 

Sitten valmistuin. Kesän 1996 työskentelin tyyppiteorian tutkimusryhmässä, ja kesän 1997 ahkeroin sivarina tietokoneligvistiikan laitoksella Makkaratalossa. Sittemmin (vuosien 2005, 2017 ja 2022 kesiä lukuunottamatta) olen kärvistellyt normaalein kesälomin, jotka mielestäni ovat hävyttömän lyhyet. AY-liikkeellä olisi töitä!