Lokakuun lapsi / Linda Boström Knausgård

Nainen - kirjailija itse, on kyse autofiktiosta tai oikeastaan elämäkerrasta - viruu sairaalassa, hänelle annetaan sähköshokkeja, hoitoa masennukseen ja ahdistukseen. Nainen pelkää menettävänsä muistinsa, mutta muistaa silti tarkasti elämänsä, kirjoittaa siitä kirjaa, jossa menevät taiten lomitettuina sairaalan tapahtumat, lapsuus, nuoruus, avioliitto ja -ero, matkat, tunteet ja faktat. 

Kirjaa lukiessa tekstin kauneus lumoaa, peittää alleen tekstin sisällön, ankarat masennukset, putoamisen tyhjään ero jälkeen, lennon ambulanssikoneella sairaalaan. Kirjassa aluksi vuorottelevat sairaalan tapahtumat ja likimain kronologinen kertomus elämästä, sitten ne alkavat kietoutua toisiinsa, sairaalan tapahtumiin keskusteluita eletystä elämästä ja elämään sairaalan ulkopuolella sairastumisesta. 

Kirjailija on melkein ikäiseni, vähän nuorempi, joten hänen kuvauksensa lapsuudestaan ja teini-iästään vaikuttavat tutuilta, joskin vähän vieraammilta kuin kirjailijan miehen autofiktiivisten kirjojen elämä. Naisen ja miehen, oikeita tai oletettuja, elämät näyttäytyvät erilaisina, tunteet edellisille tunteita sinänsä, jälkimmäisille aina tai usein tapahtumien kautta koettuja ja kerrottuja. 

Kertomus sairastumisesta, sairauden hoidosta ja toistuvuudesta kulkee kirjan läpi. En ole koskaan aiemmin lukenut yhä kauniisti kirjoitettua kuvausta mielen särkymisestä, hetkellisistä paranemisesta, ja niiden syistä. Tämä kirja on ainutlaatuinen sairauden kuvaamisessa, koska siinä sairaus ei ole erillinen muusta elämästä vaan elämän osa. 

Kirjailijan kieli on yksinkertaisuudessaan kaunista. Se ei pyri lumoamaan lukijaa vaan kertomaan sen mikä on kirjailijan mielestä tärkeää. Erityisesti ihailen eri kappaleiden jatkumoa, miten kirjailija pystyy luontevasti nivomaan elämänsä yhteen, tuomaan elämän monimuotoisuuden esille vaihtelemalla kronologiasta temaattiseen ja takaisin. 

Erinomaista. Lue ja ihastu!