Muistoista

 Sartren romaanissa Inho päähenkilö väittää muistelun kuluttavan muistoja. Hän mukaansa muisto haalistuu, kun sitä muistelee, korvautuu muistelulla, kertomuksella. Siksi ei pitäisi muistella, vaan vaalia muistoja olemalla muistelematta niitä. 

Teinihuoneeni

En ole huomannut asian olevan näin kirjoittaessani lapsuudestani, muistellessani lapsuuttani. Muistot eivät katoa eivätkä korvaudu kirjottamillani kertomuksia. Päinvastoin pikemminkin. Mitä enemmän muistelen, mitä enemmän muistan, sitä enemmän muistamani houkuttelee menneestä muistoja, kuvia, tunteita. 

Muistoissa on merkillisiä eroja. Osa muistoista on kertomuksia, joihin ei liity kuvaa ja joita katselen ulkopuolelta. Tämmöinen on esimerkiksi muisto Corollansa juoneesta teurastajasta. Muistan tarina, tiedän sen olevan tapahtunut, mutta en muista hetkeä, jolloin teurastaja hieroi mahaansa ja antoi ymmärtää Corollan menneen kurkusta alas. 

Osa muistoista on kuvia menneestä, kuin valokuvia. Niihin ei liity vahvaa tunnetta, katselen niitä tavallaan ulkopuolelta. En pääse näihin muistoihin sisään, en muista miltä muiston hetkellä tuntui. Olen varma tapahtuneesta, ainakin uskon tapahtuneeseen. Tämmöinen ovat esimerkiksi muisto kerrostalomme saunasta: muistan miten pukuhuoneesta mentiin saunaan vasemmalle, ovea vastapäätä oli suihku, löylyhuoneen ovi oikealla, lattialla penkki ja ämpäreitä. Se, että muistan huutaneeni “ei pää pesi”, on äitini kertomaa, ei muisto tilanteesta. 

Kolmas ryhmä muistoja ovat muistot, joihin pääsen sisään pikkupojaksi. Pystyn muistamaan miltä juuri sillä hetkellä tuntui olla olemassa, mitä ajattelin, mitä tapahtui, olen hetken itseni vuosikymmenten takaa. Nämä muistot ovat rakkaimpia, ja ne tulevat yllättäen illalla ja yöllä päivän hälyn hiljennyttyä, tai kirjoittaessa. Eräs tällainen muisto on muisto lennokkipäivästä: muistan miltä tuntui juosta kerrostalomme rapun portaita alas juuri taittelemani paperilennokki kädessäni, miltä tuntui odotus ystävien tapaamisesta, ilo. Tai miltä tuntui Mattuksen huoneessa, kun mietimme miten ihmeessä lasersäteen voi vangita lasermiekaksi - olimme juuri nähneet Tähtien Sota -elokuvan. 

Kolmannen ryhmän muistot kertovat minulle, että olen yhä sama ihminen kuin olin kauan sitten. Se on lohdullista.